Laajasta yleissivistyksestä kohti ammatillista pätevyyttä

Akateeminen koulutus merkitsi aikaisemmin monille väylää avartaa maailmankatsomustaan. Alhaisemman koulutustaustan omaavien vanhempien lapset eivät saaneet kotoa sivistyksellistä pohjaa tai keskustelunaiheita pärjätä ns. sivistyneissä piireissä. Opintielle lähteminen merkitsi suurelle osalle nousua kohti maan eliittiä.

Monet tulivat kodeista, joissa ei juuri kirjoja ollut hyllyissä. Tämän takamatkan kurominen merkitsi sitä, että yliopistoon mentiin ja opiskeltiin varsin pitkän kaavan mukaan. 1980-luvulla ei hirveästi ihmetelty sitä, jos ihminen valmistui yliopistosta 7-9 vuoden opiskeluiden jälkeen. Opintotukea sai 1990-luvun alkupuolelle asti suunnilleen 7 vuoden opiskelua varten.

Ero kansakunnan sivistystasossa oli suurta vielä vaikkapa 1960-luvulla, Oli selvää, että sellainen nuori, joka kasvoi kodissa, jossa keskusteltiin ruokapöydästä alkaen oppineisuutta vaativista asioista oli paremmin perillä aloittaessaan opiskelunsa. Jo ylioppilaaksi pääsy merkitsi suurta tapahtumaa, jonka kunniaksi saatettiin pitää ylioppilaslakkia koko kesä.

Itsensä sivistäminen ei enää taikasana

Tänä päivänä yliopisto-opinnot eivät takaa sosiaalista nousua. Nykyään itseään sivistämään pyrkivän pitäisi hankkia työpaikka, josta käsin voi harrastella opiskelua – siis ne, joilla on itsensä sivistämisen motiivi. Jonkinlainen tehtävä arkistossa tai kirjastossa saattaa olla optimaalinen tutkimustyön tekemisen kannalta.

Opiskelemaan lähteminen nähdään toisaalta myös talkoudellisena sijoituksena. Tämä saa monet ottamaan opinnoista vain uraa hyödyttävät asiat mukaan. Tärkeää on hankkia hyvä verkosto, joka auttaa uralla eteenpäin. Siis sosiaaliseen toimintaan osallistuminen korostuu. Tällainen verkostautuminen on erityisen hyödyllistä teknisellä ja kaupallisella alalla.

Vielä 1960-luvulla tai varhemminkin nuori saattoi päästä opiskelupaikkakunnalla olevan sukulaisperheen luokse asumaan ja jopa saamaan ruokaa. Tämä edellytti suhteellisen vaatimatonta panosta. Melkein ihanteellisinta oli asua vanhan pariskunnan puutalossa, jossa sai huoneen käyttöön puunhakkuu- ja lumenluonti- sekä pihan haravaointivelvoitetta vastaan. Siihen aikaan ei todellakaan hummailtu yökausia, vaan lamppu huoneessa paloi tentteihin valmistautumisen merkeissä.

Sivistynyt henkilö yhteiskunnassa

Toisaalta enää ei ole minkäänlaista yhtenäistä mittaa, jonka perusteella mitata tarvittavaa yleissivistystä. Eri aloilla on tarvetta perehtyä oman alansa aiheisiin. Yliopistokoulutuksen saaneen ei enää odoteta pukeutuvan pukuun ja solmioon. Koulutettu atk-mies saattaa olla uskottavampi moppitukassa kuin puvussa ja solmiossa.

Tänä päivänä laajasti sivistynyttä ihmistä pidetään liian kalliina yhteiskunnan kannalta. Olisi valmistuttav nopeammin yliopistoista. Opintopaketit tulisi mieluummin tiivistää vain työnsaantiin liittyviin olennaisiin asioihin.

1990-luvulle asti monissa Suomen yliopistoissa oli kahdenlaisia opintoja. Oli omat pääaineopinnot ja sivuaineopintoja. Niiden ohella oli runsaasti ns. yleisopintoja. Esimerkiksi jokaisen yhteiskuntatieteilijän tuli perehtyä tieteen äidin – filosofian – päättelyketjuihin ja vastaaviin ainakin yhden kurssin verran. Myös muunlaisia yleisopintoja haluttiin tarjota oppilaille. Ne olivat supistuneet 1980-luvusta. Suunta oli sellainen, että valinnaisiksi opinnoiksi saattaa yhteiskuntatieteilijä valita vaikkapa arkistonhoidon kurssin tai liiketaloustieteen perusopinnot. Eräs yliopiston amanuenssi tiivisti asian: nuo ammatilliset kurssit ovat teille aseita toisianne vastaan kilpailtaessa työmarkkinoilla.

Kun ihmisille tarjottiin laaja sydämen sivistys, sillä nähtiin olevan arvoa laajemmin. Onko nykypäiväinen keskustelu psykopaattisten esimiesten runsaasta määrästä merkki siitä, että sydämen sivistys on laskemassa?

Tänä päivänä on koko ajan painetta keskittyä vain sellaisiin aiheisiin, jotka tuovat hyötyä yhteiskunnalle lyhyellä aikavälillä. Aiheesta käydään keskustelua laajemmin ja halutaan selvittää sivistyksen asemaa yhteiskunnassa.