Saksasta Suomeen opiskelemaan

Eräs mielenkiintoinen piirre opiskeluiden kansainvälistymisessä liittyy Saksassa asuviin puoliksi suomalaisiin oppilaisiin. Äidin puolelta suomalaisia on tullut Suomeen opiskelemaan Saksan rasistisen koulutuspolitiikan seurauksena. Ainakin näin muutamat ovat todenneet.

Eräs Suomeen opiskelemaan saapunut tyttö kertoi isänsä olevan opettaja Saksassa. Isä on siis saksalainen ja äiti suomalainen. Hänen mukaansa Saksassa yksi opettaja päättää kuka menee peruskouluun ja kuka pääsee oppikouluun. Isän mukaan opettajan huoneissa oli sekeästi keskusteltu, että turkkilaiset tuli ohjata peruskouluihin, joista väylät yliopistoihin ovat tukossa. Riippumatta oppilaan lahjoista. Kyseisellä isällä kiehahti kun ohjeistus ulotettiin myös puoliksi saksalaisiin. Siis myös vaikka suomalaisen kanssa naimisissa olevan saksalaisen lasta ei pitänyt ohjata oppikouluun. Se osui liian lähelle itseä, vaikka oman tyttärensä hän oli saanut oppikouluun.

Tytär halusi tulla äitinsa maahan opiskelemaan. koska koki ilmapiirin olevan parempi täällä. Esimerkiksi 2000-luvun alussa Turun yliopistossa opiskeli useita puoliksi saksalaisia opiskelijoita. Myös muista maista on hakeutunut suomalaisia sukujuuria omaavia Suomeen. Osa on jäänyt pysyvästi tänne. Heillä on ollut pohjalla jonkinlainen Suomen kielen taito ja ainakin halu oppia kieli. Toisaalta Suomessa koko tutkinnon opiskeleminen Englanniksi on vaikeaa ja ei ole edes mahdollista kaikilla aloilla.

Saksaan suuntaudutaan opiskelemaan lähinnä parantaakseen Saksan taitoa. Sinne menevän on osattava melko hyvin kieltä jo lähtiessään.

corporate-x