Uskonto nähdään historiallisena jäänteenä
Joitakin satoja vuosia sitten saattoi mahtava hallitsija jopa Euroopan mantereella yht’äkkiä haltioitua Jumalan suuruuden edessä. Hän saattoi mennä metsän keskelle mietiskelemään Jumalan suuruutta ja jopa liikuttua sen kokemuksen edessä.
Vielä 1700-luvulla väitöskirjat Turun Akatemiassa tarkastettiin uskonnollisen oikeaoppisuuden näkökulmasta käsin. Tieteellinen periaate ei ollut vallitsevana. Tieteen nousu uskonnon tasolle näkyi esimerkiksi Upsalassa siinä, että kirjasto saatettiin rakentaa kirkon tasalle. Jo pelkästään rakennuksen korkeus merkitsi ennen valtasuhteita. Kirkontornien piti nousta kaikkein korkeimmalle.
Yhdysvalloissa alettiin rakentaan 1900-luvun alkupuolella pilvenpiirtäjiä. Ne merkitsivät sitä, että maamerkeiksi New Yorkin tapaisessa kaupungissa muodostuivat maalliset rakennukset. Vanhan mantereen monien kaupunkien mahtavimmat rakennukset olivat silloin vielä kirkkoja. Nyt maailman korkeimpien rakennusten tittelistä kilpailevat Lähi-idän ja Aasian kaupungit.
Uskonto muuttunut negatiiviseksi asiaksi
Tieteellinen periaate, jonka mukaan voidaan tutkia vain yhteismitallisia asioita, on auttamasti jättänyt uskonnon varjoonsa. Tämä alkaa näkyä jopa kouluissa asti. Kirkkohistoria ei enää ole tukemassa ihmisten uskonnollista maailmankuvaa – joka on siis jo häivytetty marginaaliin.
Onkin paradoksaalista huomata, että ateistisen kommunismin luhistuttua, myös ns. länsimainen maailmnaktasomus on unohtamassa uskonnolliset juurensa. Uskontoa tuotiin oppilaille, koska sen uskottiin vahvistaman ihmisiä kommunismin tartuntaa vastaan.
Suomessa kirkon painoarvo uskonnon opetuksen muokkaamisessa on laskenut jo 1960-luvulta alkaen. Nyt alkaa olla jo melkein rikos jos haluaa opettaa lapsensa uskomaan omalla tavallaan. Koulujen odotetaan opettavan neutraalisti uskontoon liittyviä aiheita – ei vakaumuksen pohjalta.